Ajankohtaista
AMMATTIKORKEAKOULUT SÄÄSTÖPAINEISSA POHJALAINEN AMMATTIKORKEAKOULUILTA
Tilaisuuden koollekutsuja, OAJ Pohjanmaa, edustaa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan n. 6000 opettajaa. Vuoden 2013 alusta mukaan liittyvät vielä Keski-Pohjanmaan runsaat 3000 opettajaa.
Näkemyksemme tämän hetkisestä tilanteesta:
Laskennalliset 126 miljoonan euron leikkaukset koko valtakunnassa ovat lamaannuttamassa koko AMK – toimintaa.
OAJ Pohjanmaan ammatillisten opettajien on vaikea hyväksyä opetus- ja kulttuuriministeriön ammattikorkeakouluihin kohdistamia, rajuja, muutostoimenpiteitä.
Edellytämme aloituspaikkoihin kohdistuvien leikkausten lieventämistä ja rahoitussuunnitelmien perusteellista suunnittelua.
Leikkaukset, uusi ammattikorkeakoululaki ja ylläpitäjämuutokset aiheuttavat ammattikorkeakoulukentälle kohtuuttomia paineita niiden perustehtävän, korkeatasoisen ammatillisen korkeakoulutuksen toteuttamisessa.
Esitämme huolemme maakuntien alueelta poistuvien opiskelijapaikkojen vuoksi.
Pohjanmaan kolme maakuntaa ovat profiloituneet mm. matkailu- tai ruokamaakunniksi.
Erityiseksi ongelmaksi on muodostumassa matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulukoulutuksen loppuminen kokonaan kolmen maakunnan alueelta.
On erittäin vaikeaa saada opiskelijaa takaisin alueelle työelämään, kun hän on opiskellut Etelä-Suomessa. Matkailu- ja ravitsemisala on tyypillinen ala, jolta opiskelija opiskeluaikana saa hyvin viikonloppu- ja kesätöitä. Seurauksena on, että opiskelija jää valmistuttuaan opiskelupaikkakunnalle töihin.
Kaikkien valmistuneitten työhön sijoittuminen on ollut hyvällä tasolla, joten tälläkin perusteella koulutuspaikkoja tarvitaan.
Näkemyksemme mukaan opetushenkilöstöön kohdistuu kohtuuttomia muutospaineita, eikä näihin ole varauduttu riittävästi.
YRKESHÖGSKOLORNA UNDER SPARPRESS ÖSTERBOTTNISK YRKESHÖGSKOLEKVÄLL
Tillställningens sammankallare OAJ Österbotten representerar cirka 6000 lärare i Österbotten och Södra Österbotten. Från och med början av år 2013 ansluter sig dessutom drygt 3000 lärare från Mellersta Österbotten till fackorganisationen. Läs mera.
13.2.2012
"YHDESSÄ SAMAAN SUUNTAAN SOUTAEN"
Kodin ja koulun yhteistyö aiheena järjestövaikuttajien ja sivistystoimen tapaamisessa
OAJ Pohjanmaa kutsui marraskuussa alueemme sivistystoimen vaikuttajia yhteiseen tapaamiseen Seinäjoelle Marttilan talliin keskustelemaan kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämisestä.
Alustajina tilaisuudessa toimivat OAJ Pohjanmaan alueasiamiehenä 1.1.2012 aloittava pääluottamies Seppo Heinonen Seinäjoelta sekä Vanhenpainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.
Tilaisuuden avasi ja paikalle kertäänyneen ay- ja sivistystoimen vaikuttajat toivotti tervettulleeksi OAJ Pohjanmaan puheenjohtaja Ari Rousu. Opettajanäkökulmasta illan aihetta lähestynyt Seppo Heinonen muistutti läsnäolioita mm. siitä että perusopetuslain mukaan koulun täytyy olla kodin ja koulun välisessä yhteistyössä aloitteellinen osapuoli. Heinonen toi puheenvuorossaan esille myös vanhempien merkittävän roolin koulun toimintaedellytysten ylläpitämisessä mainiten esimerkkinä mm. homekoulujen korjausten kiirehtimisen.
OAJ Pohjanmaan alueasiamies Seppo Heinonen.
Vanhenpainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila Kurttila kertoi osuudessaan mm. hallitusohjelman kirjauksesta, jonka mukaan koulun tukea vanhenpien kasvatustyölle sekä kodin ja koulun yhteistyötä vahvistetaan sekä kodin ja koulun yhteistyön kasvu huomioidaan opettajien koulutuksessa. Kurttilan mukaan vanhempien kiinnostus koulua kohtaan on viime aikoina lisääntynyt, joka näkyy esimerkiksi vanhenpainyhdistysten määrän kasvuna. Kun vielä seitsemänkymmentäluvulla yhdistyksiä oli vain muutamia kymmeniä on niiden määrä kasvanut jo lähes 1400:aan. Kurttilan mielestä kodin ja koulun välisen yhteistyön keskeisimmät haasteet liittyvät siihen, onko vanhemmilla ja koululla yhteinen käsitys yhteistyön päämäärästä tarkoituksesta ja tavoitteista sekä vastaavatko yhteistyön toimintatavat tämän päivän oppimisen ja kasvamisen haasteisiin. Kurttila kehotti myös pohtimaan onko vanhempien ja opettajien kohtaamisen tavat vuorovaikutusta vahvistavia. Oppilaan tasolla Kurttilan mukaan yhteistyön kannalta merkityksellisä asioita ovat positiivinen vuorovaikutus sekä se että vanhemmat saavat tietoa lapsensa oppimisesta,
koulunkäynnistä ja oppimisvaikeuksiin puututaan ajoissa yhteityössä vanhenpien kanssa. Kurttilan mukaan on myös tärkeää,että oppilaalla on mahdollisuus olla mukana ja tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa. Luokan tasolla tärkeää on vuorovaikutuksen monipuolisuus ja vanhenpien yhteen saattaminen ja sen kautta mahdollisuus tutustua toisiinsa. Kummankin alustuksen pohjalta käytiin lopuksi tiivis keskustelu.
Tilaisuus kokosi varsin mukavasti osallistujia.
Lasse Mansikka-aho
ALUEYHDISTYKSEN HALLITUS VIERAILI EDUSKUNNASSA
OAJ Pohjanmaan hallitus tapasi alueemme kansanedustajia ja ministereitä eduskuntavierailullaan
25.10.2011. Tapaamisen käytännön järjestelyistä päävastuun kantoi Jarmo Juupaluoma. Eduskunnassa vierailun emäntänä toimi kansanedustaja Mia-Petra Kumpula-Natri. Lyhyen eduskuntataloon tutustumisen jälkeen ryhmän jäsenet pääsivät itse asiaan, eli tapaamaan Vaasan vaalipiirin kansanedustajia sekä ministereitä. Tilaisuuteen osallistui yhteensä kahdeksan vaalipiirin seitsemästätoista valitusta kansanedustajasta: Janne Sankelo, Mikko Savola, Mia-Petra Kumpula-Natri, Jutta Urpilainen, Markku Mäntymaa, Lars-Erik Gästgivars, Paula Risikko ja Veli-Matti Saarakkala. Reilun puoli tuntia kestäneen tapaamisen aikana alueyhdistyksen edustajat toivat esille alueemme koulutuspolitiikan ongelmakohtia.
Lastentarhanopettajia edustanut Minna Herttua-Niemi kertoi kansanedustajille pätevien lastentarhaopettajien pulasta viitaten äskettäin tehtyyn kyselyyn, jonka mukaan Pohjanmaalla toimivista lastentarhanopettajista 13% on epäpäteviä.
Perusopetuksen puheenvuoron käytti Matti Sippola, joka toi esille huolensa koulutuksellisesta tasa-arvosta, mikäli valinnaisuutta valmisteilla olevassa uudessa tuntijaossa lisätään.
Lukiokoulutuksen osalta terveiset kertoi Ari Rousu, joka oli huolissaan pienten lukioiden asemasta valtionosuusuudistuksen yhteydessä todeten lukioverkon mahdollisella kaventumisella olevan suora yhteys myös yläkoulujen toimintaan, sillä monissa kunnissa lukioilla ja yläkouluilla on yhteisiä opettajia. Rousu muistutti paikallaolijoita myös siitä, että ikäluokkien pienentyminen on väliaikaista.
Ammattikoulujen puheenvuoron käyttänyt Antti Ylinen korosti lähiopetuksen tärkeyttä. Hänen mukaansa työssäoppimisjaksoja käytetään nykyään yhä enenevässä määrin säästökeinona.
Ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja aikuiskoulutuksen ajankohtaisista kuulumisista kertoivat Raija Berglund ja Antero Mattsson. Mattsson kertoi mm, että suunnitteilla olevat vähennykset ammattikorkeakoulujen aloituspaikkohin ovat kohtuuttomia, sillä Etelä-Pohjanmaalla on edelleen muuta maata alhaisempi koulutustaso. Yliopiston lehtoreita edustanut Berglund muistutti puheenvuorossaan, että jatkuva yliopistokoulutuksen muutos syö opettajien voimavaroja. Hän vaati myös opetuksen nostamista yliopiston toiminnan keskiöön.
Paikalla olleista ministereistä puheenvuoron käytti sosiaaliministeri Paula Risikko tuoden omalta osaltaan esiin huolensa ammattikorkeakoulujen tulevaisuudesta alueellamme.
Lasse Mansikka-aho
OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistyksen hallitus 2011-2012
Uusi hallitus näkyy tästä |