Toimintasuunnitelma 2011
OAJ:N POHJANMAAN ALUEYHDISTYS
JÄSENENÄ JÄRJESTÖSSÄ
Alueyhdistyksen tarkoituksena on alueen eri opettajaryhmien yhteiskunnallisen aseman, kasvatus- ja opetustyön arvostuksen ja tehokkaan edunvalvonnan edistäminen. Alueyhdistys vaikuttaa OAJ:n tavoitteiden ja päämäärien toteuttamiseen maakuntatasolla.
OAJ:n Pohjanmaan alueyhdistys on kaksikielinen ja muodostuu 26 jäsenyhdistys-tahosta. Alueyhdistys on myös valmis laajentamaan toiminta-aluettaan.
Nostetaan opetus- ja kasvatusalalla työskentelevien järjestäytymisastetta OAJ:ssä.
TYÖNTEON EDELLYTYKSET KUNTOON
Toimintavuotta värittävät mm. vuoden 2011 palkkaneuvottelut ja eduskuntavaalit.
Alueyhdistys työskentelee aktiivisesti tunnistaakseen ajoissa kuntien säästötoimenpiteet, jos ne ovat kohdistumassa kasvatus- ja opetusalalle ja vaikuttaa kannanotoillaan estääkseen lomautukset ja leikkaukset.
Alueyhdistys seuraa kuntaliitosneuvotteluja sekä hallinnonalan siirtymiä varhais-kasvatuksessa ja huolehtii opettajien virka- ja työehtosopimuksen toteutumisesta sekä seuraa järjestelyeristä käytäviä paikallisneuvotteluja.
Pääluottamusmiesten ja luottamusmiesten työtä pyritään tukemaan voimakkaammin ja järjestetään tapaamisia heidän verkostoitumisekseen. Järjestetään seutu-kunnallisia tilaisuuksia.
Selvitellään edelleen alueasiamiesjärjestelmään siirtymistä ja näin edunvalvonnan kehittämistä ammattimaisempaan suuntaan.
Huolehditaan siitä, että jäsenistöllä on riittävästi tietoa eläke-eduistaan.
Vieraillaan kutsusta paikallisyhdistysten tilaisuuksissa. Tarjotaan kahvit. Ollaan tukena paikallisessa edunvalvonta- ja vaikuttamistyössä.
Kerrotaan ja tiedotetaan hankerahoitusmahdollisuuksista.
Pyritään saattamaan paikalliset hyvät käytännöt koko toimialueen tietoon.
Alueyhdistys jakaa hakemusten perusteella Koulut kuntoon –avustuksia paikallisyhdistysten vaikuttamistoimintaan.
Seurataan valtakunnallisten asioiden vaikuttavuutta alue- ja paikallistasolla ja puututaan ongelmatilanteisiin.
OAJ POHJANMAA – VAHVA JA ARVOSTETTU ALUEELLINEN VAIKUTTAJA
Päättäjätapaamisilla vaikuttavuutta Tavataan alueen kansanedustajat syksyllä. Yhteistyö ja tapaamiset luottamusmiesten, palkkasihteereiden, työnantajien, maakuntaliittojen (Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, SÖFUK), elinkeino- ja aluehallintoviraston kanssa ovat alueyhdistyksen työsarkaa. Alueyhdistyksen vaikuttajina toimivat myös OAJ:n valtuutetut, hallituksen jäsenet sekä OAJ:n eri toimikunnissa toimivat jäsenet.
Koulutuksella hyvinvointia ja kestävää kasvua
Alueyhdistyksen edustajat osallistuvat OAJ:n järjestämään koulutukseen ja alueyhdistys järjestää omaa koulutusta. Koulutustilaisuudet ovat osa opettajan hyvinvointia ja lisäävät jokaisen jäsenen osallisuutta alueyhdistyksessä.
OAJ:n järjestämä koulutus mm.: järjestökierros, alueyhdistysten puheenjohtajien neuvottelupäivä keväällä, luottamusmiesten neuvottelupäivät, alueyhdistystoimijoiden neuvottelupäivät syksyllä, työsuojelukurssit ja johtajakoulutus, NOPE-koulutus.
Alueyhdistyksen järjestämä koulutus mm.: järjestöstartti, eläkekoulutus, alueelliset luottamusmiespäivät, yhdistysten puheenjohtajien, sihteerien ja yhteysopettajien koulutus, YT-kurssit, yhdistysten toiminnan kehittäminen, yhdistystietous sekä seminaarimatka Pietariin elokuussa.
Alueyhdistyksen opettajaryhmäkohtaiset koulutukset jokaiselle jäsenelle mm.: Pekka Himasen luento helmikuussa (kaikki), koulutuskarkelot (OAO), LTO-seminaari (LTOL), KVTES-koulutusta bussimatkalla LTO-päiville Joensuuhun (LTOL), rehtoreille ja koulunjohtajille TVA (OAY), työlounaat (OAO), tekijänoikeudet (YLL), koulutus yliopiston lehtoreille (YLL), palkkajärjestelmien kehittäminen (OAO), alueelliset kahvilat (LTOL).
Toimintaa tukeva talous Toiminta rahoitetaan jäsenmaksuin ja OAJ:n aluerahoituksella, joka uudistuu kuluvan vuoden aikana. Alueyhdistys valvoo jäsenmaksusaatavien maksua vuosilta 2009-2010. Mietitään mahdollisen ylijäämän käyttökohteita. Tavoitteena tulojen ja menojen tasapaino.
Tehokasta päätöksentekoa Vuosikokous pidetään sääntöjen mukaan. Hallitus pitää tarvittavan määrä kokouksia eli 5-6. Toimikunnat ja jaostot valmistelevat hallituksen kokousten käsittelyyn tulevia asioita. Kehitetään jaostojen toimintaa. Nostetaan kokousten osallistumis-aktiivisuutta. Kokouksissa pyritään enemmän huomioimaan alueelliset ja paikalliset näkökannat.
Ajantasaista viestintää Julkaistaan kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Pohjanmaan opettaja – Österbottens lärare –jäsenlehteä. Toimitetaan hallituksen kokousten esityslistat jäsenyhdistyksille tiedoksi ja kokoustiedotteet kokousten päätöksistä. Ylläpidetään ja päivitetään alueyhdistyksen nettisivuja (www.oajpohjanmaa.fi) ja kehitetään sivuja vuorovaikutteiseen suuntaan. Laaditaan alueyhdistykselle oma logo. Jaostoista tehdään paikallistason tiedottajia. Alueyhdistyksen medianäkyvyyttä sopivassa määrin lisätään.
|