Puheenjohtajien blogi/Ordförandenas blogg

Ruotsinkielisten oppimateriaalin tarjonta

Maanantai 13.5.2019 klo 8:31


Ero oppimateriaalitarjonnassa ruotsin- ja suomenkielisen koulutuksen välillä on huikea. Tämä luo lapsille ja nuorille epätasa-arvoisen koulutuksen. Tällaista epätasa-arvoa ei saisi olla, koska perustuslain mukaan kaikkia on kohdeltava samalla tavalla kielestä riippumatta.

Tämä siis maassa, joka kerskuu ja saa kansainvälistä huomiota juuri toimivan koulutusjärjestelmänsä ansiosta. Lasten ja nuorten tulee, kielestä riippumatta, saada lähteä samalta yhteiseltä lähtöviivalta. Abiturienteilla tulee, kielestä riippumatta, olla yhtä hyvät mahdollisuudet valmistautua ylioppilaskokeisiin. Jos vain toisella kieliryhmällä on mahdollisuus käyttää uusinta oppimateriaalia esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin harjoiteltaessa, koulu ei ole tasa-arvoinen.

Suomenkielisillä opiskelijoilla oli muun muassa mahdollisuus harjoitella samalla kaavaeditorilla, jota käytettiin ylioppilaskirjoituksissa. Tämän lisäksi niillä oli käytössä oppimateriaali, jossa oli tarjolla teoriaa, videoita, harjoituskokeita sekä mahdollisuus itsearviointiin. Näitä ei ruotsinkielisinä ole. Puutteellinen oppimateriaali tai oppimateriaalin puuttuminen kokonaan tietää enemmän työtunteja ruotsinkielisten koulujen opettajille ja luo epätasa-arvoisen aseman näitten koulujen oppilaille ja opiskelijoille. FSL haluaa huomauttaa, että opettajat ovat ensisijaisesti opettajia, eivät oppimateriaalin tuottajia. Tämän tulisi olla tarpeeton huomautus, mutta näköjään näin ei ole.

Lasten ja nuorten kouluvuodet eivät tule uusintana silloin kun tarpeellinen oppimateriaali mahdollisesti on tuotettu. Myös tämän tulisi olla tarpeeton huomautus. Se, että ruotsinkieliset oppimateriaalit ovat kalliimpia kuin suomenkieliset vastaavat, on markkinalogiikkaa ja siihen seikkaan on vaikeaa päästä käsiksi. Pienet painokset kirjoista, e-oppimateriaaleista ja muista koulumateriaaleista tietää korkeampaa kappalehintaa, mikä taas tarkoittaa sitä, että kustantajat eivät julkaise kaikkien oppiaineiden oppimateriaaleja. Siksi tarvitaan ylimääräisiä panoksia tasa-arvoisen koulutuksen turvaamiseksi tässä asiassa.
Tämä ei ole mikään uusi näkökulma ja valtiontuki ”för produktion av läromedel med liten spridning på svenska” on jo olemassa. Mutta kyseinen tuki – 80 000 euroa vuosina 2017 ja 2018, tätä ennen 50 000 euroa – riittääkö se tasa-arvoisen koulutuksen luomiseksi?
Kuka siis rientää apuun korjaamaan tätä ongelmaa joka digitalisaation myötä vähän yllättävästi on pahentunut?
Vastaus kysymykseen kuka rientää apuun voi loppujen lopuksi olla vain yksi: poliitikot, joilla on valtaa päättää valtion budjetista. Lämmittelynä he voivat pohtia perustuslain toisen kappaleen pykäliä 6, 16 ja 17.

Inger Damlin och Linda Felixson

Utbudet på svenskspråkigt läromedel

Skillnaden i utbudet av läromedel mellan den svenskspråkiga och finskspråkiga utbildningen är enorm. Vilket i förlängningen skapar en ojämlik utbildning för barn och ungdomar. En ojämlikhet som egentligen inte ska få finnas eftersom Finlands grundlag stipulerar att alla ska behandlas lika oberoende av språk.
 
Detta i ett land som slår sig för bröstet och får internationell uppmärksamhet på grund av ett välfungerande utbildningssystem.
Barn och ungdomar ska, oavsett modersmål, få starta från en gemensam startlinje.
Abiturienter ska, oavsett modersmål, ha lika goda möjligheter att förbereda sig för studentskrivningarna. Om bara den ena språkgruppen har tillgång till det senaste läromedlet i samband med till exempel övningar inför studentskrivningar är skolan inte jämlik.

Exempelvis kunde studerande på finskt håll jobba med samma formeleditor som användes i studentskrivningarna. Därtill hade de tillgång till material med teori och videor, övningsprov och möjlighet till självutvärdering. Allt det här saknades på svenskt håll!
Bristfälligt undervisningsmaterial eller inget undervisningsmaterial alls betyder extra arbetstimmar för lärarna i de svenskspråkiga skolorna och ojämlik sits för elever och studerande. FSL påpekar att lärare är lärare, inte läromedelsproducenter. Det borde vara ett onödigt påpekande, men är det tydligen inte.
 
Att barn och unga är barn och unga och att deras skolår inte kommer i repris - sedan när behövligt undervisningsmaterial eventuellt hunnit publiceras - borde också det vara ett onödigt påstående.
Att finlandssvenska läromedel är dyrare än finska är marknadslogik och svårt att komma åt. Små upplagor av böcker, e-böcker och annat skolmaterial betyder högre kostnad per exemplar vilket betyder att förlagen alltför ofta väjer att inte ge ut läromedel i sådana ämnen. Därför behövs extra insatser för att trygga jämlikheten i det här avseendet.
Den insikten är inte ny och statsstöd ”för produktion av läromedel med liten spridning på svenska” finns. Men det existerande stödet –  80 000 euro 2017 och 2018, 50 000 före det - räcker inte för att skapa jämlik utbildning.  
Så vem rycker ut för att åtgärda ett problem som digitaliseringen något oväntat tycks ha gjort än värre?
Svaret på frågan vem som ska rycka ut kan i slutändan bara vara ett: politikerna, som har makt över statsbudgeten.
Som uppvärmning kan de begrunda paragraferna 6, 16 och 17 i grundlagens andra kapitel.

Inger Damlin och Linda Felixson