Koulutuksen merkitys yhteiskunnassamme lienee yleisellä tasolla hyvin tiedostettu ja siihen tehdyt panostukset veroeuroista saavat varmasti laajaa kannatusta. Kun eri koulutusmuotojen kipupisteisiin lähdetään tarkemmin paneutumaan, voidaan kohtuudella esittää olettama, että tietämys siitä, miten vaikkapa rahoitusta kohdennetaan tai toimintaa ohjaavat säädökset vaikuttavat koulutuksen arjessa, on huomattavasti hatarammalla tasolla.
Siitä syystä on meidän, opetusalan edunvalvonnan aktiivitoimijoiden, tärkeänä tehtävänä näin eduskuntavaalien lähestyessä muistuttaa kukin tahoillamme sellaisista seikoista, joihin ensi keväänä valittavien valtakunnantason päättäjien toivoisimme kiinnittävän huomiota. Muistutetaan myös omissa kahvipöydissämme ja illanistujaisissa äänestäjäkuntaa ottamaan ehdokkaidensa kanssa esiin koulutussektorin asiaa.
Omasta puolestani pidän koulutuspoliittisella pelikentällä mielelläni esillä ammatillisen koulutuksen arkipäivään liittyvän byrokratian keventämisen tärkeyttä. Opetukseen käytettävät eurot tulisi käyttää siellä, johon ne on ensisijaisesti ajateltu käytettävän, ammatillisen koulutuksen tapauksessa opiskelijan ammatillisten valmiuksien kehittämiseen matkalla kohti oman alan ammattilaisuutta. Ikävä kyllä menneiden vuosien rahoitusleikkauksien tapauksessa on käynyt niin, että opetukseen käytettävät resurssit ovat pienentyneet mutta byrokratia on säilynyt. Tässä ajassa, kun valtiontalous tarjoilee niukkuutta kaikkialle, muodostuu entistä tärkeämmäksi kohdentaa käytettävissä olevat resurssit tarkoituksenmukaisesti.
Ammatillisessa 2. asteen koulutuksessa eräs merkittävä byrokratiaa ja työaikaa vievä asia on ammatillisten opintojen arviointi. Lainsäädäntö edellyttää lähtökohtaisesti, että kaikki ammatilliset opinnot tulee arvioida opettajan ja työelämän edustajan yhteistyössä. Tällä on pyritty siihen, että opinnot vastaisivat työelämän tarpeita. Ikävä kyllä hyvään pyrkimys on käytännön tasolla johtanut tarkoituksestaan päinvastaiseen tilanteeseen: koulutuksesta valmistuneiden tasoerot ovat vuosi vuodelta kasvaneet. Myös opiskelijat joutuvat opintojensa aikana hyvin eriarvioiseen asemaan riippuen siitä, millaiseen työpaikkaan ja -tehtäviin pääsevät.
Tilanteeseen on olemassa helppo ja toimiva ratkaisu: Palautetaan vähintään osa ammatillisista opinnoista opettajan arvioitavaksi. Koululla alalle soveltuvassa oppimisympäristössä on helppoa ja kustannustehokasta järjestää kaikille opiskelijoille yhteismitalliset puitteet, jotka kohtelevat kaikkia yhdenvertaisesti. Erityisen perusteltua tämä olisi opintojen alkuvaiheessa, ja etenkin oppivelvollisilla nuorilla, kun syventävää ammatillista osaamista ei ole vielä päässyt kehittymään. Työelämän näkökulma on tärkeä ja oleellinen osa koulutusta, mutta se voitaisiin ottaa osaksi koko tutkintoa huomattavasti nykyistä kevyemmällä menettelyllä.
Viedään yhdessä viestiä päätöksenteon tueksi. Toivottavasti tulevalla vaalikaudella päästään vihdoin korjaamaan reformin aiheuttamia valuvikoja ammatillisessa koulutuksessa.
