Uusi toimintavuosi on lähtenyt käyntiin hyvin erilaisen kevään ja kesän jälkeen. Poikkeuksellisesta keväästä huolimatta saimme pitkien neuvotteluiden jälkeen uuden KVTES-sopimuksen toukokuun viimeisellä viikolla. Riemastuttavinta on se, että varhaiskasvatuksen opettajat, erityisopettajat ja johtajat siirtyvät yleisestä kunnallisesta KVTES-sopimuksesta koulutussektorin OVTES-sopimuksen piiriin 1.9.2021 alkaen. Tätä on haettu vuosikymmeniä. Uusi sopimus toi mukanaan myös sen, että 24 tunnilla pidennetty työaika (kiky-tunnit) poistuu 31.8.2020. Sopimukseen saatiin myös kirjaus palkkaohjelmasta. Elämme edelleen poikkeuksellisia aikoja toisen aallon pelon keskellä.
Esimiesten/johtajien työkuorma on ollut suuri jo pitkään, mutta kevään ja kesän 2020 poikkeusolot lisäsivät luultavasti työkuormaa entisestään. Keväällä 2020 VAKA-jaosto teetti kyselyn alueen esimiehille. Kyselyssä ilmeni, että tähän ryhmään on panostettava. Tulokset noudattavat hyvin pitkälti OAJ:n pari vuotta sitten tekemän tutkimuksen tuloksia, joissa todettiin, että työilo, innostus ja työn antama mielihyvä eivät enää tue päiväkotien johtajien hyvinvointia. Jaoston suunnittelema Härmässä järjestettävä erityisesti varhaiskasvatuksen esimiehille suunnattu seminaari jouduttiin perumaan, mutta jaosto tulee järjestämään tämän sijaan jotain muuta (mahdollisesti webinaari).
Kuten OAJ on jo todennut, päiväkotien johtajille täytyy suunnata tarpeeksi resursseja. Muun muassa tarvitaan vahva lainsäädäntö, joka varmistaa ja säätää päiväkotien johtajien vastuuta ja asemaa. Työtehtävät tulisi mitoittaa siten, että työt voidaan hoitaa tavallisen työajan puitteissa.
Varhaiskasvatuksen opettajia edustavien luottamushenkilöiden merkitys kasvaa entisestään. On tärkeää, että luottamushenkilöihin pidetään säännöllisesti yhteyttä, jotta he voivat oikeasti valvoa varhaiskasvatuksen etuja. Tiedätkö SINÄ, kuka on varhaiskasvatuksen opettajien pääluottamushenkilö ja/tai luottamushenkilö sinun kunnassasi?
Toivon kaikille hyvää syksyn jatkoa! Pitäkää huolta toisistanne!
Otathan yhteyttä, jos SINÄ mietit jotain!
Christel Sandell
VAKA-jaoston puheenjohtaja