Kuluvan kevään aikana keskustelu palkoista ja palkankorotuksista on käynyt kuumana, mikä on varsin luonnollista ottaen huomioon, että opettajien työehtosopimus umpeutui helmikuussa. Työntekijät haluavat paksumman palkkakuoren ja työnantajat väittävät, ettei palkkoihin ole enempää rahaa. Tässä ei varsinaisesti ole mitään uutta, koska sama lähtökohta toistuu jokaisten sopimusneuvotteluiden yhteydessä.
Huhtikuun alussa luin mielenkiintoisen uutisen uusien hyvinvointialueen johtajien palkoista. Rekrytointiprosessi oli saanut huomiota monesta eri syystä, muun muassa palkkoja koskien. Useat hyvinvointialueet, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue mukaan lukien, on julkaissut viranhakuilmoituksen maan suurimmassa sanomalehdessä. Millainen palkka kuuluu johtaja-asemassa olevalle henkilölle, joka johtaa tuhansien työntekijöiden organisaatiota? Kyse on epäilemättä tärkeästä asemasta, johon liittyy paljon vastuuta. Tämän tulee näkyä myös palkassa. Minulla ei oikeastaan ole mielipidettä siitä, että tällaisen johtajan palkka kipuaa yli 14 000 euroon, vaan kuten sanoin, suuren vastuun tulee näkyä myös palkassa. Mielenkiintoista on se, miten palkankorotusta perusteltiin.
Miksi hyvinvointialueiden valtuustot ovat valmiita maksamaan johtajilleen korkeita kuukausipalkkoja? He haluavat luonnollisesti houkutella pätevimpiä ehdokkaita! Tämä on erittäin hyvä argumentti, mutta eikö saman pitäisi koskea myös meitä opettajia? Miksei työnantaja katso opetushenkilökuntaa samojen lasien läpi? Suomessa haluamme mielellämme korostaa koulutusjärjestelmämme ja opetuksen tasoa. Elämme edelleen aiempien PISA-tutkimusten tulosten varassa ja korostamme, että meillä on yksi maailman parhaimmista koulujärjestelmistä. Samalla opettajien palkankorotusten priorisointi vaikuttaa olevan vaikeaa. Luullaan, että opettaja-ammatin kilpailukyky tulee pysymään vahvana, vaikkei palkka enää ole kilpailukykyinen. Tulokset näkyvät jo monella tavalla: Opettajat harkitsevat alan vaihtoa, työmäärän koetaan nousseen ja hakemusten määrä opettajakoulutuksiin vähenevät.
Kehitys ei tule tyhjästä, vaan siitä on oltava valmiita maksamaan. Hallittavan kokoiset ryhmät, enemmän aikaa opetukseen ja pätevästä henkilökunnasta maksaminen ovat vinkkejä maamme koulutuksen järjestäjille. Ongelmat eivät häviä ja niitä ei voi lakaista maton alle. Opettaja-ammatin arvostus jatkossa riippuu nyt tehtävistä päätöksistä.
Simon Ekstrand
Styrelsemedlem OAJ Österbotten